Taasko Shakespearea… Ei sinne päinkään!
Who’s there? Kuka siellä?
Tanskan prinssin tunnettu tragedia yllättävänä versiona, josta kaikki vakavuus puuttuu (tai näyttää puuttuvan…).
Suomalaiset klovnit leikittelevät fiktiivisten hahmojen äärellä. Heidän näyttämötyöskentelynsä huvittaa, hämmentää ja on hyvin inhimillistä.
He käyvät vaikeuksitta vaikean Shakespearen tekstin ja dramaturgian kimppuun. Pelissä on näyttelijöiden elämä: jokainen teko, jokainen repliikki näyttäytyy yleisön silmien edessä ensimmäistä kertaa, ainutkertaisena. Esitys perustuu pitkälliseen harjoitteluun improvisaatioiden parissa, ja se on joka ilta eri-lainen.
Hamletista on jäljellä tärkeimmät kohtaukset; Claudius, Ofelia ja muut ovat läsnä. Punanenät kysyvät itseltään, mikä heitä koskettaa, mikä saa heidät syttymään eloon. Tärkeää ei ole vain se, mitä he puhuvat, vaan mikä heitä puhuttelee. Hätä tai yksinäisyys, rakkaus tai intohimo, itseinho, sosiaaliset tai poliittiset kysymykset – tulkinta syntyy siinä paradoksaalisessa olotilassa jossa klovnit ovat, halusivat he sitä tai eivät. Heidän kumppaninsa Hamlet ja esi-isänsä Yorick ovat heidän sielunveljiään – tai verivel-jiään.
Kaikista komplikaatioistaan huolimatta klovneilla ja Shakespearella on jotain yhteistä: he ovat hyviä näyttämön strategeja… Klovnit tuovat näytelmän tähän todellisuuteen – kuin näyttelijäseurue, joka esit-tää Hamletin isän murhan hovin katsellessa.
Tässä esityksessä ei ole kyse tragediasta, jossa pitkittyvä koston kierre luo jännityksen. Vanha Hamlet, murhattu kuningas, oli itsekin murhaaja… Maailmassa, jossa kaikki henget – elävät tai kuolleet – kostavat tai vaativat haudan takaa jälkeläisiään kostamaan puolestaan, kaikki äänet ovat vaihdettavissa. Ei voi koskaan tietää, kenen kanssa kukin henki (klovni) ryhtyy keskusteluun… Todellisuudessa, tällä näyttämöllä, jokainen näyttelijöistä punaisine nenineen on Hamlet. Hamletin kuoro.
Klovni on aina keskellä kriisiä. Sen aiheuttaa aika, erityisesti se aika, joka klovnille tikittää. Häipyessään punaisen verhon taakse hän kuolee. Parrasvalot sammuvat ja niiden myötä myös se pieni elämän liekki. Näyttämöltä poistuminen on klovnille tuskan huippu.
Näin jopa tuskan hetket puhkeavat kukkaan ja saavat nauramaan – tai sitten eivät – katharttista naurua. ”Temps disloqué”, ”Time is out of joint”, ”On aika sijoiltaan.”. Punanenien ilmaisu on puhdasta ja ilmeistä: mitä tapahtuu nyt, todella, tässä näytelmässä, meidän silmiemme alla?
Katsojien yhteisö on kokoontunut nauraakseen. Klovnit ovat tietoisia siitä, että jokainen hetki on valinnan paikka. Nyt, tällä hetkellä, todella: naurattaako – vaiko ei?
Hamlet on näytelmä leikistä, leikkiä ja kirjallisuutta, kirjallista leikkiä.
Ehkä juuri tästä syystä nämä klovnit leikkivät tällä näytelmällä, purkavat sitä osiin kunnes siitä tulee lähes mahdoton näytellä.
Esityskieleksi on valittu “lentokenttäenglanti”, ja pienin osin klovnit puhuvat myös suomea.
Philip Boulay
Lokakuussa 2009